sunnuntai 20. toukokuuta 2018

SUOMI HYVÄKSYI GMO-MAISSIN! - Antti Heikkilän Terveysklubi

Kirjoitettu 05.03.2014

SUOMI HYVÄKSYI GMO-MAISSIN!





Kuin varkain Suomi äänesti EU:ssa GMO:n puolesta, vaikka valtaenemmistö oli vastaan.
Voi tietenkin kysyä, kuka ja miksi? Erikoista aktiviteettia, kun muuten hallitus on ollut täysin kykenemätön mihinkään Merja Kyllöstä lukuun ottamatta. Lehtitietojen perusteella ei voi sanoa, kuka oli vastuussa päätöksestä, mutta pidän pääministerin lisäksi kokoomuslaista maatalousministeri Jari Koskista vastuussa päätöksestä. 


Käsittämätön veto, joka tehtiin vaivihkaa ohi suuren yleisön.
Kokoomus puukotti suomalaisia selkään tässä asiassa pahemman kerran.
Poliitikot eivät edes ymmärrä mistä GMO:ssa on kysymys, mutta kokoomuksen neuvonantajat ovatkin amerikkalaisia konsulttitoimistoja.
Ilmeisesti on syntymässä uusi neuroosi, GMO- Nokia. Katainen on ollut täysin pihalla koko pääministerikautensa. Hän muistuttaa mätitahnan aina iloista Kallea, jolla on prässihousut. Eikä sitten muuta.

GMO on saanut alan professorit hehkuttamaan asian puolesta, mikä ei ole ihmeellistä, sillä asiaan liittyy huomattavat taloudelliset intressit. Kasvijalostuksen dosentti evp Jussi Tammisola on tehnyt GMO:ta puolustavat nettisivut, jotka ovat mielenkiintoista luettavaa siinä mielessä, että Tammisolan perustelut ontuvat ja hän paasaa kuin poliitikko puhuen kehitysmaiden ihmisistä ja kaikesta muustakin, mikä nostattaa tipan silmäkulmaan. Tammisolan lauseeseen "Täsmämuuntelu on miljardeja kertoja tarkempaa kuin mutaatiojalostus" sisältyy koko GMO:n todellinen vale. Hän vertaa GMO:ta ja entistä jalostusta keskenään antaen ymmärtää, että kyse on vain tarkemmasta tekniikasta. Todellisuudessa näitä kahta ei voi verrata keskenään. GMO perustuu siihen, että voidaan siirtää geenejä eri lajien kanssa. Esimerkiksi bakteerin geeni voidaan istuttaa kasviin tai kasvin ja eläimen geenejä voidaan sekoittaa keskenään. Saman voi tehdä myös ihmiselle. Tämä on mahdotonta käyttämällä perinteistä risteytystä. Yliopistotasoinen ihminen siis valehtelee suoraan kansalaisille.

GMO:ssa on kysymys informaation siirrosta eri lajien kesken. Geeni-informaatio eliön sisällä välittyy geenin tuottaman proteiinin välityksellä. Se tarkoittaa, että uusi geeni tuottaa eliöön uudenlaisen proteiinien koostumuksen.

Esimerkkinä Starlink-maissi, johon siirrettiin hyönteisiä tuhoavan bakteerin (Bacillus thuringiensis) geeni Cry9C. Idea on kuin insinöörin oppikirjasta. Geeni tekee maissin vastustuskykyiseksi tuhohyönteisiä vastaan. Bueno! Niin tarvitaan vähemmän myrkkyjä, ja luonto säästyy, jos on uskomista dosentti Tammisolaa. Mutta, mitä sitten tapahtui elävässä elämässä? Cry9C toi todellakin itkun silmään, sillä geenin todettiin aiheuttavan allergiaa ja herkistävän ihmisen immuunijärjestelmän ties mille. Se, että geenimuuntelulla saa kasvin pärjäämään, ei tarkoita, että se olisi toimiva ratkaisu ravintoketjun toisessa päässä. Viranomaiset kielsivät Starlink- maissin käytön ihmisravintona. Mitäs teuraseläimistä välittää, mutta jos tuota maissia on mustin murkinassa, niin mitä sitten tapahtuu? Kukaan ei ole kertonut sitä.

Kielloista huolimatta Starlinik-maissi putkahtelee tuon tuostakin esille eri maissa. Ruokaa on analysoitu ja Cry9C-proteiinia on löydetty ruoka-ainesta. Tässä tutkimuksessa transgeenistä proteiinia löydettiin taco -lastuista ja ties mistä, jos kunnolla tutkitaan. Transgeenistä proteiinia on löydetty jopa raskaana olevilta ja sikiöiltä. Kun paha henki on päästetty vapaaksi, ei sitä enää saa pulloon takaisin, vaikka kuinka manattaisiin.


Kokoomuksen reipas isäntämies kävi äänestämässä toisenlaisen GMO-maissin puolesta, vaikka Euroopan mepit ja valtaosa väestöstä vastustaa GMO:ta.
Koskinen on selityksen velkaa, että miksi moinen.
Tuliko puhelu jostakin, käskikö joku tai vain ihan ilokseen kävi äänestämässä?
Koskisen suosikkimaissin nimi on Pioneer 1507. Siinäkin on käytetty tätä thyringin bakteeria (Bacillus thuringiensis). Tässä maississa on siirretty kaksi geeniä, joiden proteiinit Cry1F tappaa hyönteisiä ja PAT-proteiini sietää Roundup®-kasvimyrkkyä.

Tämän maissin idea on siinä, että se voi tappaa tuhohyönteisiä, mutta samalla sietää rikkaruohomyrkkyä enemmän kuin normaali kasvi eli voidaan myrkyttää entistä enemmän. Nyt voi kysyä dosentti Tammisolalta, miten tämä suojelee luontoa, hän kun hehkuttaa että, geenimanipulaatio mahdollistaa kasvit, joita ei tarvitse myrkyttää.
Geenijalostuksen kaikkivaltias Monsanto tienaa hyvin, kun sen patenttisuojattu Roundup® myy entistä enemmän ja samalla luonto saastuu.


EU:n ruokaturvallisuudesta vastaava virasto EFSA on aina liputtanut GMO:n puolesta.
Edellisessä blogissani kerroin EFSA:n pesiytyneestä korruptiosta. Sama käy ilmeiseksi tämänkin asian suhteen ikään kuin kaikki olisi päätetty jossakin (suomaiseen tapaan) ja mikään tosiasia ei muuta viraston käsitystä.


On suorastaan järkyttävää, kuinka heppoisin perusteluin EFSA teki päätöksen GMO:n turvallisuudesta. Päätös perustui yhteen Monsanton tekemään rottakokeeseen. Koe-eläimiä seurattiin 90 päivää. Mitään haittoja ei ilmaantunut. 


Tarkempi analyysi osoitti, että veren valkosoluissa tapahtui muutoksia, ja punasolujen määrä laski, samoin koe-eläinten maksassa alkoi tapahtua muutoksia. Havainnot mitätöitiin. EFSA uskoo autonvalmistajan ilmoitukseen auton turvallisuudesta! Ranskalainen tutkija Gilles-Eric Séralini kritisoi tutkimusta pitäen seuranta-aikaa liian lyhyenä. Kun Séralini seurasi rottia riittävän pitkään, 4 -7 kuukautta niin syöpäkasvaimet alkoivat lisääntyä huomattavassa määrin. Greenpeace on ollut jyrkästi luvan antamista vastaan sillä GMO:n todellisia haittoja ei ole lainkaan tutkittu ja heidän tutkimuksensa viittaavat siihen, että Koskisen suosikki on myrkyllinen.

Tuskin Cry1F eroaa kovinkaan paljoa Cry9C:stä, mitä tullee ravintoketjun loppupäähän - ihmiseen. Todennäköisesti tämäkin vieras proteiini rasittaa ihmisen immuunijärjestelmää. Tuo Roundup® on sitten aivan eri asia. Sitä on markkinoitu lähes terveystuotteena, joka hajoa täysin luonnossa. Todellisuus on jotain muuta.

Viime vuonna 2013 Journal of Interdisciplinary Toxicology -lehdessä julkaistun artikkelin mukaan keliakia ja gluteiini-intolerassi on lisääntynyt huimasti ruuan mukana tulevan Roundup® -jäämien takia. Myrkky vaurioittaa suolistoa monin tavoin, jolloin myös immuunijärjestelmä häiriintyy, jolloin gluteiini haitat moninkertaistuvat. Suolistovaivat ovat maailmalla rajussa kasvussa. Tietääkö muuten Koskinen päätöstä tehdessään, mikä on vessapassi?

Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan lisääntynyt kasvimyrkkyjen käyttö on lisännyt Non Hodkinin lymfoomia. Roundup® vaurioittaa ihmisen DNA:ta annoksilla, jotka ovat 450-kertaa laimeampia kuin mitä käytetään normaaliruiskutuksissa. Sri Lankassa on puhjennut munuaistautiepidemia joka on aiheuttanut usean ihmisen kuoleman. GMO vain lisää myrkkyjen käyttöä. Puheet luonnonsuojelusta ja köyhien ihmisten auttamisesta ovat täyttä roskaa.

Evp dosentti Tammisola on vetänyt etusivulle skepsisyhdistyksen vuoden 2013 huuhaa palkinnon. Se on annettu ihmisryhmälle, joka vastustaa GMO:ta. Skepsis itse on todellinen huuhaa, jos selvittää palkinnon ilmoituksen allekirjoittaneiden todellisia tieteellisiä pätevyyksiä. Ne ovat alle nollan tasoa. Olen aina ihmetellyt tuollaisten ryhmien mielekkyyttä eli että kuinka kenelläkään on edes aikaa repostella ja osoitella sormella muita inkvisiittorin tavoin. Eikö nuo tyypit käy duunissa? Kysymyshän on patologisesta oikeaoppisuuden osoittamisesta, mikä on vakava-asteinen psyykkinen häiriö, jos mikään. Kautta historian näitä tyyppejä on ollut kiusaksi asti. Heille on tyypillistä hyökätä sellaisten ihmisten tai ihmisryhmien kimppuun, joilla ei ole puolustautumisen mahdollisuutta. Toisaalta, asiaahan voisi katsoa kunnialoukkauksena ja pistää tyypit edesvastuuseen. Se, että media julkaisee tuon luuseriporukan aivoituksia, kertoo vain maan median tasosta.

Skepsikselle ja monelle muullekin kiusaajaporukalle löytyi selitys Edward Snowdenin paljastusten myötä. NSA:n vakoilu on ollut uskomattoman laajaa. Järjestö on soluttautunut koko sosiaalisen median alueelle. NSA:n expertit manipuloivat ihmisten mieliä ja mielipiteitä halunsa mukaan. Oikeastaan koko some on NSA:n läpitunkema. Esimerkiksi trollit ovat osa tätä järjestelmää. Niille jotka eivät tunne sanaa "trolli", niin selvityksenä, että he ovat narsistisen persoonallisuuden omaavia todellisia kiusanhenkiä, joihin moni lienee somessa törmännyt. Mukava mielipiteiden vaihto normaalien ihmisten välillä netissä voi häiriintyä pahasti tällaisen kiusanhengen ilmaannuttua keskustelupalstalle. Skepsiksen porukka on yksi esimerkki trollista.

Yhdysvaltalainen kirjailija- ja perustuslakiin erikoistunut juristi Glenn Greenwald on tutkinut tätä NSA:n toimintaa netissä. Greenwaldin mukaan trollit ovat osa NSA:n koneistoa ja taktiikkaa, jolla manipuloidaan mieliä, hyökätään sopivia henkilöitä vastaan ja tuhotaan heidän maineensa.

Obaman hallinto käyttää päätöksestä somea omien tarkoitusperiensä hyväksi. Suuren yleisön annettiin ymmärtää, että kyseessä oli osa normaalia puolustusta Amerikan vihollisia ja terroristeja kohtaan. Mutta Amerikan vihollisiin kuuluivat myös ne, jotka kritisoivat esimerkiksi lääke- ja ruokateollisuuden toimintaa. Erityisenä kohteena ovat olleet rokotuksia kritisoineet, mutta myös monet muutkin, kuten GMO:n vastustajat. Nämä samat ihmiset ovat myös Suomessa jatkuvan kiusaamisen kohteina.

Urkinnassa ja manipulaatiossa on ollut muitakin maita mukana. The Atlantic kirjoitti viiden maan allianssista, johon kuuluvat Yhdysvaltojen lisäksi Kanada, Iso-Britannia, Australia ja Uusi-Seelanti. Oheisena julkisuuteen vuodatettu ohjeistus, kuinka mieliä manipuloidaan netissä. Periaatteessa ohjeissa ei ole mitään uutta, sillä mainostoimistot käyttävät sama taktiikkaa. Ohjetta kannattaa lukea ajatuksella. Sitä kautta alkaa ymmärtää, kuinka paljon media on rakentunut pelkälle sonnalle.

Wikipedia on osa tätä laajaa koneistoa. Sitä hoitaa kasvoton joukko, jonka tarkoituksena on luoda mikätietoa, jossa virallista linjaa vastustavia rusikoidaan kunnolla, kun taas esimerkiksi lääke- ja ruokateollisuuden kaupalliset tiedotteet ovat Wikipedian mielestä objektiivista tietoa. Jokunen vuosi sitten perustettiin Kaliforniassa TED-niminen keskustelufoorumi, jonka tarkoituksena oli tuulettaa vapaasti uusia ideoita. Kaikki tuo on kuitenkin lumetta. Todellisuudessa kaikki systeemiä uhkaavat leikataan surutta pois. Ted on menettänyt hehkunsa. Miksi esimerkiksi professori Rupert Sheldraken esitys sensurointiin? Kerrankin jotain uutta, mutta ei sopivaa systeemille. Selvästi huuhaa-palkinnon ansainnut, mutta taitaa mennä skepsiksen luusereilta yli hilseen. Vapaus sallitaan, mutta vain ahtaiden rajojen sisällä.

Suomessa lehdistö julkaisee täysin kritiikittömästi NSA:n välittämiä "uutisia". Joidenkin keskustelupalstojen moderaattorit ovat trolleja. Pahin on Iltalehden keskustelupalsta. Yleensä trollit eivät ole kunnon töissä. Jotkut ovat suojatöissä hyväntekeväisyysjärjestöissä ja vastaavissa, joiden koneita he käyttävät härskisti hyväkseen aikaa kun on, kun tulostavoitteet eivät häiritse työrauhaa.


http://www.anttiheikkila.com/blogi/suomi-hyvaksyi-gmo-maissin/
_

Blogin aihesanat:
allergiaallianssiamerikkalainen konsulttitoimistoautonvalmistajabakteeriCry1FCry9CDNA,dosentti TammisolaEdward SnowdenEFSAEUevp Jussi Tammisolageenigeenijalostus,geenimanipulaatiogeenimuuntelugeenin istutusGille.Eric SeraliniGlenn Greenwaldgluteiini-intoleranssiGMOGMO-maissiGMO-NokiaGreenpeacehallitusherkistyminenhuuhaa palkinto,hyväntekeväisyysihminenihmisravintoimmuuniimmuunijärjestelmäinformaation siirtoJari KoskinenJussi Tammisolakasvijalostuskasvismyrkkykehitysmaatkeliakiakeskustelupalsta,koe-eläinkonsulttitoimistokorruptiokritisointikunnianloukkauskuolemaluonnonsuojeluluuseri,lääke- ja ruokateollisuusmaatalousministerimainemaissimaksa,manipulointimediameppi,Merja Kyllönenmielen manipulointimieliMonsantomunuaistautimustin murkina,mutaatiojalostusmyrkkymyrkytysnarsistineuroosiNokiaNon Hodkinin lymfoomiNSA:n vakoilu,Obaman hallintoPAT-proteiinipatologinenPIoneer 1507 –maissiprofessoriproteiinipsyykkinen häiriöpullon henkipunasoluraskaana olevaraskausravintoketjurikkaruohomyrkkyristeytys,rottakoeRoundup-kasvismyrkkyRubert Sheldrakesensuurisikiöskepsisyhdistyssome,sosiaalinen mediaStarlink-maissisuolistosuoliston vaurioituminensuolistovaivatsuomalainen tapasyöpäsyöpäkasvainTaco-lastuTED-keskustelufoorumiterroristiterveystuoteteuraseläin,transgeeninen proteiinitrollituhohyönteinenturvallisuustutkijatutkimustäsmämuunteluurkinta,USAvalevalhevalkosoluvastustuskykyvessapassivihollinenWikipedia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

You are welcome to show your opinion here!