lauantai 30. elokuuta 2014

Ruokasooda on syöpälääkäreiden käytössä oleva hoitokeino asidoosiin

Ruokasooda – ihmelääke?
(Referointi alkuperäisestä englanninkielisestä tekstistä)

Dr. Ralph Moss Arizonan yliopistosta on viimeisen vuosikymmenen aikana tutkinut natriumbikarbonaattia mahdollisena hoitokeinona pahanlaatuisten kasvainten hoidossa.
Myös Robert J. Gillies kollegoineen on osoittanut hiirikokein, että ennaltaehkäisevästi annettu natriumbikarbonaatti johti kasvainten ympäristön alkaloitumiseen. (Raghunand 2003)
Natriumbikarbonaatin käytöllä on samankaltaisia vaikutuksia kuin hapen ruiskuttamisella kasvaimeen; molemmat edistävät syöpäkasvainten epäaktivoitumista myös muiden syöpälääkkeiden yhteydessä.

 Tänä vuonna (artikkeli vuodelta 2009) samaiset tutkijat raportoivat natriumbikarbonaatin myös nostavan kasvainten pH:ta ja estävän etäispesäkkeiden muodostusta. (Robey 2009) Tämä havainto koskee myös oraalista natriumbikarbonaatin käyttöä.
Dr. Moss ja Dr. Simoncini huomasivat oraalisen (suun kautta nautitun) soodan vähentävän rintasyövän etäispesäkkeiden muodostumista hiirillä. Tämä vaikuttava tieto on saatava eteenpäin! Natriumbikarbonaattia on käytetty vuosikymmeniä kemoterapian yhteydessä, mutta viime vuosiin asti ruokasooda on saanut varsin vähän huomiota. Nyt – kiitos Dr. Mossin, Dr. Simoncinin (syöpälääkäri) ja Dr. Robert O. Youngin (pH Miracle Living Center- keskuksen johtaja ja Uuden Biologian perustaja) tutkimus- ja raportointityön – on aiheesta yli 50 000 nettisivua tietoa.


Robert O. Young

Vuosia ennen Dr. Mossin ja Dr. Simoncinin tutkimuksia Dr. Young on osoittanut syövän olevan kehon happosairaus. Dr. Young on maailman johtava ravitsemukseen erikoistunut mikrobiologi ja elävän, sekä kuivan veren mikroskopisti. Hän on raportoinut syöpäkasvainten alemmasta pH-arvosta jo kauan sitten. Hän myös raportoi, että pH:n manipulointi oraalisella ja/tai suonen sisäisellä natrium- ja kaliumbikarbonaatilla voi auttaa palauttamaan terveen kudoksen ja poistamaan pahanlaatuiset sairaudet.

 

Ihmeellistä on huomata se tosiasia, että lääketeollisuuden taholta puuttuu täysin seurantatutkimukset 80 vuoden ajalta faktaan, jonka nobel- palkittu Dr. Warburg osoitti jo vuonna 1932.
Hän löysi syyn syöpään ja päätteli syöpäsolujen olevan happamia ja vähähappisia.

Dr. Youngin yksinkertainen selitys tälle on se, että ravinnon ja/tai aineenvaihdunnan hapot ovat syy
kaikkiin pahanlaatuisiin soluihin ja kudoksiin. Tässä valossa on uskomatonta, että Amerikassa menetetään yli 500 000 ihmishenkeä vuodessa syöpäsairauksille ja että syövän kustannukset kohoavat joka vuosi neljännesmiljardiin dollariin.
Dr. Otto Warburg 

 Natriumbikarbonaatti on yleisesti syöpälääkäreiden käytössä oleva hoitokeino asidoosiin.
Sitä käytetään neutraloimaan esim. kemoterapeuttisten myrkkyjen vaikutuksia. Tässä joitain muita käyttökohteita:
  1. Vakava diabetekseen liittyvä ketoasidoosi
  2. Painelu- puhalluselvytys
  3. Raskaus
  4. Hemodialyysi
  5. Vatsakalvon dialyysi
  6. Lääkkeiden aiheuttamat myrkytykset
Natriumbikarbonaatti on yleisimmin käytössä esim. teho-osastotilanteissa sydänpysähdyksissä kuin magnesiumpistokset, jotka perinteisesti ovat olleet lääkäreiden apu näissä tilanteissa.
Valtavirran syöpälääkärit tunnustavat syövän myöhäisten vaiheiden infektioiden läsnäolon. He myös tunnustavat bakteereiden, hiivojen ja homeiden läsnäolon yli 40 %:lla kaikista syöpäsairaista. Viimeisimmät tutkimukset osoittavat jopa virusten (joista Dr. Young puhuu kristallisoituneina happoina) olevan läsnä yli 50 %:lla tiettyjä syöpätyyppejä. - Kaikki nämä ovat Dr. Youngin mukaan kehon happamoitumisen ilmentymiä.
Dr. Young on kirjoittanut ja ollut apuna yli 15 kirjaan yli 18 kielelle käännettynä, joissa aiheena on kehon happamoitumisen vaikutus soluihin ja niiden muuntuminen sitä kautta bakteereiksi, hiivoiksi ja homeiksi, jotka ovat sairauksien ja kudosvaurioiden taustalla. Tähän kuuluvat myös syövän viimeisten vaiheiden ongelmat, jotka ovat kehon sisäisen happamoitumisen seurausta.


Dr. Youngin mukaan syövän määrittäminen on hyvin helppo – happamuus.

Syöpäkasvaimen nähnyt voi myöntää, että syöpä on jotain mädäntynyttä , joka hajottaa ja tuhoaa kehoa, jos ei sitä huomioida. Kun keho mätänee ja kudokset ovat stressitilassa, kun tietyt solut muuttuvat happamiksi ja alkavat mädäntyä, kun ruoansulatuksen ja aineenvaihdunnan happoja ei poisteta neljän kanavan kautta (virtsa, uloste, hengitys ja hikoilu), silloin kehossa on ylihappamoitumisen tila, joka ennen pitkää saa muodon, riippuen missä happamuus sijaitsee.
Ruoansulatuksen ja aineenvaihdunnan hapot, joita ei ole poistettu kunnolla sijaitsevat yleensä side- ja rasvakudoksessa. Keho varastoi hapot kudoksiin säilyttääkseen veren herkän pH-tasapainon (7,365) Tästä syystä rinta- ja eturauhassyövät ovat yleistyneet niin paljon, samoin kuin aivokasvaimet.

Dr. Youngin kanta on ollut varsin selvä jo yli kolmatta vuosikymmentä. ”…. pitäisi olla jo päivänselvää tähän mennessä, että kaikki eri nimet ja tyypit syövälle ovat yhden ja saman asian aiheuttamat. Missä tahansa tapauksessa, jossa solut mätänevät, ovat bakteerit, hiiva ja homeet tulosta näistä mätänevistä soluista, EIVÄT AIHEUTTAJA!
Hän jatkaa sanoen, etteivät bakteerit, hiivat ja homeet ole pahanlaatuisten kasvainten aiheuttajina, vaan tulosta ja todiste muutoksesta joka soluissa tapahtuu terveestä sairaaksi. Ylihappamoitumisen seuraukset johtavat kroonisiin bakteeri-, hiiva- ja homeongelmiin ja lopulta solujen ja kudosten pahanlaatuiseen tilaan.
Syöpä on siis varsin yksinkertainen veren ja kudosten ylihappamuustila, joka johtaa hapettoman ympäristön sairauksiin. Soodan käyttö lisää happea, joka puskuroi happoja estäen solujen ja kudosten mädäntymistä ja käymistä ja ehkäisee näin pahanlaatuiset muutokset tai palauttaa solujen normaalitilan, jos on jo syöpä.

Jos veren ja kudosten pH on tasapainossa (7,365) on epätodennäköistä saada pahanlaatuisia kasvaimia.

Tämän saavuttaakseen on juotava emäksisiä nesteitä, syötävä suuria määriä lehtivihreärikkaita kasviksia, jotta tervettä verta ja kudoksia voi rakentua. Tarvitaan myös tervettä altistumista auringonvalolle, riittävästi levollista unta, alkaloivaa liikuntaa, stressitöntä olemassaoloa ja mahdollisuuksien mukaan alkalinen, turmeltumaton elinympäristö (vaikeasti saavutettavissa oleva asia suuressa osassa maailmaa) Amalgaamipaikoista on myös hyvä päästä eroon, samoin kuin antibiooteista, rokotteista, hormoneista ja viihdekäyttöön tarkoitetuista huumeista. Tällöin voidaan nauttia erinomaisesta terveydestä!
Rehellisesti, kaikki tämä terveys- ja lääketieteellinen tieto on kaikkialla ja syövästä on tullut tänä päivänä maailmassamme niin rasittava, pelottava, katastrofaalinen ja ekonominen hirvitys, että lyhyt keskustelu vuosikymmenten aikaisesta kaksinaamaisuudesta voi olla edes jonkun verran opettavainen.
Syöpä on helppo määritellä, koska se määrittelee nykyihmisen. Ihmiskunta on syvässä happo- ongelmassa pahanlaatuisine kasvaimineen, koska olemme syvässä happo-ongelmassa itsemme kanssa, suhteissamme ja koko yhteiskunnassamme.
Soodan käytöstä ei ole varsinaisia lääketieteellisiä ennakkotapauksia; se on ihmelääke ja sen laaja käyttökelpoisuus on niin itsestään selvää. Sooda on yksinkertaisesti niin tehokas, hyödyllinen, turvallinen ja tehokas kaikkiin sairauksiin. Tämä on ymmärretty.

Lääketieteellinen väittely asian ympärillä tuntuu kuitenkin johtuvan ihmisten hämmennyksestä, lääketieteen ryhmäajattelusta, rahan aiheuttamasta likinäköisyydestä ja epäloogisista ajatusprosesseista enemmän kuin todellisuudesta. Tämä näyttää olevan se mitä sosiologit, tarkkailijat ja eri alojen tutkijat ovat löytämässä ja enenevässä määrin raportoimassa julkisessa keskustelussa yleisestä terveydenhuollosta.
Monesti kuljetaan takaperoisesti vankasta päätelmästä löytää asiaa tukevia faktoja ennemmin kuin että annettaisiin todisteiden johtaa näkökantoja. Täysin järkiperäinen ihminen kävisi ensin läpi hyödyt ja haitat soodaan liittyen syövän hoidossa.
Mutta jopa parhaat ammattilaiset takertuvat itseään palveleviin uskomuksiinsa ja itseään suojeleviin egoihinsa.
Me ihmiset luomme usein tunnesiteitä jotka kietoutuvat imagoomme, maineeseemme, identiteettiin ja yhdistäviin uskomuksiin liittyen lääketieteeseen ja terveyteen.
Nämä sidonnaisuudet usein paljastuvat riippumatta tosiasioita. Läpitunkevat, vaistonvaraiset linkitykset sitten tekee henkilökohtaisista teorioista ja subjektiivisista uskomuksista entistä voimakkaampia ja merkityksellisempiä mielissämme kuin yksinkertaiset käytännön todisteet ja vastaukset.

Tämä sama ihmisen tila aiheuttaa monissa – tutkijoiden ja muiden kuin tutkijoiden keskuudessa – alttiuden tarrata tiukasti eri uskomuksiin, vaikka edessä on tieteellistä näyttöä päinvastaisesta. Tästä tulee sitten valtava haaste ja myös henkilökohtainen testi rohkeudesta ja itseluottamuksesta pystyä arvioimaan uudelleen omaa maailmankuvaansa ja lääketieteellistä vakaumustaan. Silti, ollakseen ihmiskunnan palveluksessa, ammattilaisten on kyettävä saamaan aikaan uudelleenjärjestämisen prosessi, vaikka meidän täytyy muuttaa omat aiemmin omaksutut ajatuksemme, uskomuksemme, lausuntomme, kirjoituksemme ja kantamme.
Monet suurimmista muutoksista kautta historian ovat tapahtuneet yksittäisten yksilöiden, tai pienten ryhmien pyrkimyksistä. Ihmiskunta luottaa hyvin pieneen joukkoon lääketieteen ja tieteen johtajiin viimeisen ja parhaan tiedon välittäjinä. Yksilön ego tulee kuitenkin vastaan ja jotkut tiedemiehet, lääkärit , yliopistoprofessorit, ja terveyspoliitikot ovat tunnettuja mm. valtavista egoistaan.
Riippumatta siitä, mitä ego sanoo, on ruokavalion ja aineenvaihdunnan happo-ongelmien aiheuttama laajuus ja kattavuus hyvin tärkeitä maailmanlaajuisesti tieteen, lääketieteen, terveyden ja ehkäisyn saralla. Valitettavasti, jonain päivänä tullaan ymmärtämään, että turmeltuneet, älyllisesti vajavaiset ja luonteeltaan vastuuttomat ammattilaiset ovat täydellisesti sivuuttaneet happojen aiheuttamat vaarat kaikkiin sairauksiin liittyen. Saksalaisen filosofin Arthur Schopenhauer muistutti meitä : ”Totuuden paljastumiseen on kolme askelta. Ensimmäisellä sitä pilkataan, toisella vastustetaan ja kolmannella pidetään itsestään selvänä.” Lopulta ne ammattilaiset, joiden päät ovat pensaassa ovat ainoita, jotka ovat sivuuttaneet soodan vahvan vaikutuksen ja sen kuinka se dramaattisesti palauttaa solujen sisäisen alkalisen tasapainon, sekä sen ihmeellisen tehokkuuden kaikkiin sairauksiin, joita ylihappamoituminen aiheuttaa.

Soodan teho on kaikissa käyttötarkoituksissaan ja – kohteissaan välitön ja tehokas monien uhrien pahanlaatuisten kasvainten ehkäisyssä. Monet syöpäsairaat saavat tilansa muutettua 12-16 viikossa vaikkakin riippuen aiemmista hoidoista ja joistain kehon tekijöistä, joihinkin tapauksiin voi mennä yhdeksänkin kuukautta. 


Kuitenkaan paraskaan soodan käyttö ei ole niin tehokasta (ja siksi myöskään terveellisin tapa tai korvike) kuin Dr. Youngin pH-ihmeen alkalinen ruokavalio, joka sisältää myös puhdasta, elektronirikasta vettä.
Sooda – tuo yksinkertainen valkoinen jauhe, jota saa ostaa mistä tahansa marketista maailmassa, on maailmanluokan antibakteeri jolla ei ole minkäänlaisia todettuja negatiivisia sivuvaikutuksia. Se toimii missä tahansa vaiheessa, kun halutaan eroon vaivoista. Soodan pitäisi olla ykkösvaihtoehto, kun halutaan eroon hiivoista, homeista ja bakteerikasvustoista veressä ja kudoksissa. ”Sitä voi käyttää vaahtosammuttimen tavoin, suihkuttaen kudokset alkalisuudella ja estäen näin ollen happamoitumisen. Sitä voi käyttää suun kautta tai ihon läpi, niin että se saavuttaa kaikki kehon osat veren välityksellä.” sanoo Dr. Young

Lääketieteelliset tutkijat kuten Dr. Simoncini ja Dr. Young ovat pystyneet tunnistamaan tietyt alkaliset aineet, joilla on kyky tunkeutua syöpäkasvaimeen.

Näitä ovat natriumbikarbonaatin lisäksi kaliumbikarbonaatti, magnesiumbikarbonaatti ja kalsiumbikarbonaatti. Elimistö tuottaa näitä aineita estämään happojen kerääntymistä ja pitämään yllä alkalista tasapainoa kehossa. Kun keho on täydellisessä tasapainossa ja hieman emäksinen, olemme terveitä, vahvoja ja onnellisia.

Tullio Simoncini (born 1951) is an Italian former physician and alternative medicine advocate. He holds a Ph.D. in philosophy from La Sapienza University. He is known for claiming that cancer is caused by the fungus Candida albicans, and has gone so far as to say that cancer is actually a form of candida overgrowth.[1] He also says that cancer can be cured with injections of sodium bicarbonate.[2][3] He says that he was formerly an oncologist, but that he was struck off because he prescribed sodium bicarbonate instead of conventional chemotherapy.[4]
Natrium-, kalium-, magnesium- ja kalsiumbikarbonaatti yhdessä muiden yhtä tärkeiden aineosien kanssa voi muodostaa pohjan luonnolliselle kemoterapialle, jonka on todistettu olevan paljon tehokkaampi kuin merkittävästi myrkyllisemmät ja happamammat keinot.
Suurin osa ihmisistä on erittäin tietoisia kauhuista, jotka liittyvät syövän hoitoon kemoterapialla, leikkauksilla ja sädehoidolla. Kysymys kuuluu: Miksi kulkea tämä tie kun on olemassa turvallisempia, edullisempia, luonnollisia ja erittäin tehokkaita keinoja kuten kaikkien saatavilla olevat yllä mainitut suolat? (Tällaista neljän suolan sekoitusta on tilattuna saatavilla ainakin parista paikasta tietämäni mukaan – suomentajan kommentti)

Dr. Young suosittelee käyttämään ennakoivasti soodaa ja kaliumbikarbonaattia esim. niille, jotka ovat menossa magneettikuvaan, TT- kuvaan tai sydämen varjoainekuvaan suojatakseen munuaisiaan kuvauksilta.

Lääkärit ovat jo pitkään tienneet, että verrattain terveetkin munuaiset voivat vaurioitua näissä kuvauksissa varjoaineiden vaikutuksesta.

Myös Journal of the American Society of Nephrology varoittaa näistä vaaroista ja sanoo niiden muodostavan vakavan uhkan terveydelle.
17 meta-analyysiä valvotuista kokeista ovat osoittaneet natriumbikarbonaattinesteytyksen ennen kuvauksia olevan paras keino estää munuaisvauriot.
Monet lääketieteelliset kuvaustekniikat pitävät sisällään myrkyllisiä haittoja sisältäviä aineita. Dr. Solomon on todennut ainakin 31 %:lle tutkituista tulleen negatiivisia sivuvaikutuksia kuvauksista. Kaiken kaikkiaan 13 % potilaista kuoli, sai sydänkohtauksen tai halvauksen. Ne, joille kehittyi munuaisvaurioita, havaittiin kaksi kertaa enemmän negatiivisia terveysvaikutuksia kuin niillä, joille munuaisvaurioita ei tullut. Epäilemättä monet näistä vaurioista vältettäisiin soodan oikeanlaisella käytöllä.

 Suomennos – Mariia Kotila (suomentaja ei ole englannin kielen kääntäjä, eikä ammattilainen millään tavalla tässä, mutta toivoo, että kiinnostuneet kuitenkin saavat tekstistä irti ”pointin”

Linkki alkuperäiseen tekstiin, jossa näkyvillä myös lähteet:
http://articlesofhealth.blogspot.fi/2009/08/sodium-bicarbonate-in-prevention-and.html
_http://graviola.fi/kauppa-uutuudet/ruokasooda-na2co3/ruokasooda-parantaa/





Ruokasooda, pH-tasapainon täsmäpommi

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 3.91
PH-tasapainon muuttaminen on tehokas tapa hoitaa kehoa. Jokaisen kannattaisi tutustua siihen, sillä antibioottien aika on tulossa päätökseen ja tulevaisuus voi olla rankkaa perinteisen lääketieteen kannattajille. Ruokasoodayhtiö Arm & Hammer tiesi kehon hoitamisesta ruokasoodalla ja julkaisi asiasta tiedotteita jo vuonna 1926.
Kehon taudinaiheuttajista voidaan suurin osa pysäyttää pommittamalla emäksisillä aineilla. Tehoa voidaan lisätä vielä nauttimalla samaan aikaan suurina annoksina jodia ja immuunijärjestelmän vahvistamiseen magnesiumia, seleeniä ja rikkiä. Syöpää vastaan taistellessa kannattaa edellä mainittuun sekoitukseen lisätä vielä kannabinoidit, niin todennäköisyys syövästä selviytymiseen paranee huimasti.
On tietysti olemassa paljon muitakin tapoja parantaa mahdollisuuksiaan, mutta kuten syövästä selvinnyt Vernon Johnson osoitti kaikille, pH-täsmäpommi ulottuu luihin ja ytimiin asti. Helpon pH-täsmäpommin teet sekoittamalla puoli teelusikallista ruokasoodaa veteen nautittavaksi parin tunnin välein tai puolesta kilosta kiloon ruokasoodaa ja hitunen magnesium-suolaa kylpyveteen.
Emäksisempää = hapekkaampaa
Tutkijat ovat huomanneet hapenkulutuksen lisäämisen 1,2 metabolisella ekvivalentilla (MET) lepotilaan verrattuna vähentävän syöpään kuolemisen riskiä, erityisesti keuhkosyövän ja ruoansulatusjärjestelmän syöpien suhteen.
Vuorikiipeilijä ja vapaasukelluksen maailmanmestari Annelie Pompen mukaan emäksinen kudos voi imeyttää itseensä happea jopa 20 kertaa happamia kudoksia tehokkaammin. Kehon solujen muuttuessa happamiksi (pH putoaa alle 7,0:n) ne menettävät hitaasti kykynsä imeyttää happea ja syöpäsolut viihtyvät juuri niissä olosuhteissa.
Monet urheilijat tuntevat ruokasoodan vaikutukset urheilusuoritukseen. Natriumbikarbonaatti suun kautta nautittuna imeytyy nopeasti ja lisää verenkierron kykyä kuljettaa happea. Ero tavalliseen on huomattava. Eräs haittavaikutus suurina annoksina nautittuna on kuitenkin mahdollinen ripuli kesken ponnistuksen.
Tiedetään, etteivät syöpäsolut viihdy emäksisissä olosuhteissa. Solujen pH:n noustessa yli 8,0:n syöpäsolut ja syöpää aiheuttavat mikrobit (virukset, bakteerit, sienet) eivät enää viihdy. Ne sairastuvat ja kuolevat – joskus niin nopeasti, että keholla on vaikeuksia poistaa kuona-aineita samaan tahtiin. Happirikas ympäristö on erittäin tärkeä anaerobisia bakteereja vastaan taistellessa. Syöpäsolut taas viihtyvät hapettomassa ympäristössä (hypoksinen). Useimmilla syöpäpotilailla solujen pH-arvo on hyvin hapokas, 4 – 5 välillä.
Terve solu käyttää happea energian muodostamiseen.
Syöpäsolu karttaa happea ja muodostaa energiaa sokereita käyttämällä (fermentaatio).
”Syöpähoidon ideaalitehtävä on palauttaa elimistön hapetusjärjestelmän toiminta”, kirjoitti tri Max Gerson kirjassaan syövästä ja hoitokeinoista ja varsin hyvästä syystä. ”Kun solun hapen saantia rajoitetaan 35 % 48 tunniksi, se voi muuttua syöpäsoluksi”, sanoi tri Otto Warburg. Kun meiltä riistetään ilma, me kuolemme, mutta soluilla on pirullinen ässä hihassa, jonka turvin ne voivat jatkaa eloaan vähähappisessa ympäristössä. Sitä kutsutaan syöväksi, terveiden solujen hidas kuihtuminen syöpäsolujen kukoistaessa.
Mark Sircus on julkaissut kirjan ruokasoodan käytöstä syövän hoidossa. Hoidon perusajatus on solujen happipitoisuuden lisääminen emäksisyyden kautta, jonka tarjoaa kaikkialle kehon soluihin ulottuva natriumbikarbonaatti. Korkea happipitoisuus tuhoaa syöpäsoluja, mutta terveet solut eivät vahingoitu ylimääräisestä hapesta. Itse asiassa solut yleensä tarvitsevat lisää happea, sillä ne ovat usein happaman puolella ja kärsivät magnesiumin ja muiden tärkeiden lisäaineiden puutoksista.
Nykyisin on yleistä tietoa, että pH-hapan keho on sairauksille altis. Happamassa ympäristössä punasolut eivät pysty hylkimään toisiaan ja ne voivat tarttua lautasmaisiksi pinoiksi (rouleau-muodostelma, ”raharulla”), jolloin niiden pinta-ala ja kyky sitoa happea pienenee huomattavasti. Magnesiumin puutos pahentaa asiaa merkittävästi, sillä se parantaa hemoglobiinin kykyä sitoa happea.
Raskasmetallit, kuten elohopea, voivat heikentää hemoglobiinin rakennetta, samoin kuin muitakin rikkiä sisältäviä proteiineja, kuten insuliini jne.
Raskasmetallit voivat saada veren paksuuntumaan (koagulointi). Siksi raskasmetallit heikentävät veren hapenkuljetuskykyä.
Tri Otto Warburg julkaisi Nobel-palkinnon saaneen tutkimuksensa yli 75 vuotta sitten, missä hän kuvaili syöpäsolujen olosuhteita. Tavallinen solu käy läpi muutoksen, kun se ei enää pysty hapettamalla polttamaan glukoosia energiaksi. Hapen puuttuessa solu taantuu primitiivisempään tapaan tuottaa energiaa – se pystyy jatkamaan käymisteitse ilman happea. Käymisen tuottama maitohappo laskee solun pH-arvoa ja tuhoaa solun DNA:n ja RNA:n kyvyn ohjata solujakautumista. Syöpäsolujen hallitsematon kasvu johtuu siis solujen happivajaasta ympäristöstä.
Kehon normaalit solut saavat energiansa hapesta soluhengityksen kautta, mutta syöpäsolut suurimmaksi osaksi käymisellä. Syöpäsolu tuottaa käymisessä maitohappoa ja hiilimonoksidia normaalin hiilidioksidin tapaan. Häkä on tunnetusti veressä voimakkaasti happea syrjäyttävä kaasu, joka sitoutuu hemoglobiiniin estäen normaalin hapen kuljetuksen. Kaikki hapenkuljetusta uhkaavat tekijät ovat syöpäriskejä. Siten kaikki hoidot, jotka parantavat hapen kiertokulkua elimistössä, ovat syöpää ehkäiseviä.
Yhteenveto
Mikä tahansa immuunijärjestelmää häiritsevä tai heikentävä tekijä nostaa syöpään sairastumisen riskiä.
Kehomme on täynnä kemiallisia reaktioita, jotka ohjaavat niin lihaksia kuin solujen jakautumista ja soluhengitystä. Myös tietoista ja tiedostamatonta toimintaamme ohjaavat adrenaliini ja feromonit. Tätä kautta myös tunne-elämämme vaikuttaa solujen pH-tasapainoon, sillä onnellisuuden ja tyytyväisyyden positiiviset tunteet muodostavat enemmän emäksisiä yhdisteitä kehossa, kun taas vihan, kateuden, pelon ja raivon negatiiviset tunteet muodostavat enemmän happamia yhdisteitä kehossamme.
Hapan ruokavalio, myrkylliset tunteet ja stressi, heikko hengitystekniikka, häkä, kemialliset myrkyt, raskasmetallit ja mineraalipuutokset kaikki yhdessä aiheuttavat kehomme soluissa happaman pH-ympäristön. Tämä johtaa vähähappiseen (hypoksia) ympäristöön, jossa viihtyvät tuhoisat anaerobiset mikrobit ja immuniteetti heikentyy.
Jos elät stressin ja negatiivisten tunteiden keskellä, kannattaa aloittaa oma pH-tasapainon täsmäpommitus.
http://magneettimedia.com/ruokasooda-ph-tasapainon-tasmapommi/
//

1 kommentti:

  1. Soodan teho on kaikissa käyttötarkoituksissaan ja – kohteissaan välitön ja tehokas monien uhrien pahanlaatuisten kasvainten ehkäisyssä. Monet syöpäsairaat saavat tilansa muutettua 12-16 viikossa vaikkakin riippuen aiemmista hoidoista ja joistain kehon tekijöistä, joihinkin tapauksiin voi mennä yhdeksänkin kuukautta.

    VastaaPoista

You are welcome to show your opinion here!